Auttaminen yli rajoja on kestänyt vuosikymmeniä

KPY:n yhteistyö perustettiin jo 1930-luvun alussa, jolloin kaikki neljä liittoa päätti liittyä PSI:hin jäseniksi (Public Services International). Siinä aikoina liitot toimivat perinteisinä kunnantyöntekijöiden liittoina ja jäsenet työskentelivät vain kunnan alueella. Vuosien varrella kaikissa liitoissa on tänään jäseniä muilta ammattiryhmiltä ja nykyiset jäsenet työskentelevät niin yksityisellä kuin valtion/kunnan sektorilla.

Kaikkiaan työskenteleviä liittojäseniä ovat 1 033 000. KPY:n yhteistyöjärjestöön kuuluvat liitot ovat Fag og Arbejde (FOA) Tanskassa, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) Suomessa, Fagforbundet Norjassa ja Ruotsin kunnantyöntekijöiden liitto (Kommunalarbetareförbundet) Ruotsissa.

Konferenssit

Joka vuosi KPY järjestää 2 – 3 konferenssia. Monet niistä ovat eri teemakonferenssia. Työympäristö, jäsenrekrytointi, yksityistäminen ja integrointi ovat esimerkkejä viime vuoden konferenssiaiheista. KPY järjestää myös ammattikonferenssit, jolloin ohjelma sopeutuu eri ammattiryhmien tarpeiden mukaan.

Kansainvälinen solidaarisuusyhteistyö

KPY on myös ollut aktiivinen avustaja kansainvälisessä kehitystyössä. Sillä taustalla on perustettu ”Pohjoismaiden Solidaarisuussäätiö”, jonka hallitusjäsenet ovat samat henkilöt kuin KPY:n hallituksen jäsenet. Säätiö tukee julkisten työntekijöitä koskevia opiskelu- ja kehityshankkeita maailman eri puolilla ja tekee tiivistä yhteistyötä muiden PSI:n jäsenliittojen kanssa. Ajankohtaisia hankkeita löytyy tänään sekä Aasiassa että Etelä-Amerikassa.

Organisaatio


Neljän liittojen puheenjohtajat ja rahastonhoitaja, joka valitaan edustajakokouksessa, muodostavat yhdessä KPY:n hallituksen. Edustajakokous pidetään joka toinen vuosi ja vuonna 2023 valittiin Kommunalin Malin Ragnegårdia järjestön puheenjohtajaksi. Sihteeristö, joka koostuu kahdesta henkilöstä (pääsihteeri Kjartan Lund ja sihteeri Lena Nöjd) hoitaa KPY:n hallinnolliset tehtävät.

Lisää tietoja voi saada sihteeristöltä. Ota yhteyttä sähköpostiosoitteeseen: lena.nojd(at)nofs.org
KPY – Kunnantyöntekijäin Pohjoismainen Yhteistyö

Ajankohtaista

Konferenssit ja kokoukset 2025

2024-10-30

Vuoden 2025 tapahtumat ja kokoukset ovat nyt merkitty kalenteriin. ””Kalenteri”-otsikon alta löytyy tarkemmat tiedot.

Antoisat päivät Oslossa!

2024-10-18

Ravitsemis- ja puhtausalan konferenssin aineistoon pääsee kirjautumalla jäsensivuille. Löydät esityksiä, esitteitä, ja muistiinpanoja joidenkin ryhmien keskusteluista. Kirjautuminen...

Ravitsemis- ja puhtausalan tulevaisuus

2024-09-30

Pandemiat ja ilmastonmuutokset vaikuttavat ravitsemis- ja puhtausalan työntekijöiden arkeen. Millaisia kokemuksia Pohjoismaiden työntekijöillä on tästä? Tervetuloa KNS-konferenssiin...

Varhaiskasvatusalan konferenssin seuranta

2024-03-11

Kiitos osallistujille kaikesta aktiivisuudestanne, joka teki konferenssista onnistuneen tapaamisen neljän Pohjoismaan välillä! Seurantatyösi vuoksi olemme keränneet kaikki...

Pohjoismainen varhaiskasvatuskonferenssi – valmisteluvinkki

2024-02-23

Varhaiskasvatusalan konferenssi lähestyy. Kaikki osallistujille: Lukekaa maaraportit etukäteen. Raportit, konferenssinohjelman ja muutakin hyödyllinen vinkki löytyvät kirjautumalla jäsensivuistoille...
Vanhempia kirjoituksia

Kalenteri

KOKOUKSET JA KONFERENSSIT 2024 18.12.2024 Kello 10.00 – 15.00 KPY hallitus. Paikka: Tukholma KOKOUKSET JA KONFERENSSIT 2025...
Lisää tapahtumia