Kirje Pohjoismaiden ministereille

Kunnantyöntekijäin pohjoismainen yhteistyö (KPY) on yhteenliittymä, jossa ovat mukana Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan suurimmat kuntien ja alueiden työntekijöitä järjestävät liitot. Kriisi on osoittanut, että vahva pohjoismainen malli on olennaisen tärkeä pyrittäessä rajoittamaan koronakriisin haittoja sekä yksilötasolla että yhteiskunnassa. Kunnilla ja alueilla on ollut täysin keskeinen rooli tässä työssä. Lisäksi olemme todenneet hyvän pohjoismainen yhteistyön pandemian aikana, minkä takia haluamme esittää pohjoismaisen lausunnon.
Pohjoismaiden ay-liikkeen kirje koronakriisistä ja tulevaisuudesta

Ajankohtaista

Jäsenhankintakonferenssi 24.-25.10.2023

2023-09-15

Jäsenhankinta on teemana KPY:n seuraavassa konferenssissa. Osallistujille lähetetään lopullisen ohjelman ja maaraportit ennen konferenssia.

KPY:n Edustajakokous 30 – 31.5.2023

2023-05-26

KPY:n Edustajakokous järjestetään 31 – 31.5.2023. Tämän vuoden isäntäliitto on JHL, ja siksi kokous on Helsingissä. Osallistujat...

Lisää työmarkkinarikollisuus -teemasta

2023-03-16

Työmarkkinarikollisuus oli teemana Norjassa pidetyn KPY-konferenssissa 15.-16.3.2023. Kaikki esitykset löytyvät jäsensivuilta, kirjautuminen oikealta reunalta –> Aiheesta käsitellään...

KPY-konferenssi Norjassa 15.3.-16.3.2023

2023-03-13

Konferenssin teema on ”Työmarkkinarikollisuus”. Päivitetty ohjelma ja osallistujaluettelo saa jäsensivuilta. Kirjautuminen oikealta reunalta.

KPY:n hallituksen kokous 1.3.2023

2023-03-02

KNS:n hallitus piti etäkokouksen 1.3.2023. Osallistujat keskustelivat ajankohtaisista aiheista ja vaihtoivat kokemuksia yli maan rajoja. Kirjaudu sisään...
Vanhempia kirjoituksia

Kalenteri

KOKOUKSET JA KONFERENSSIT 2023 24.10. – 25.10.2023 KPY-konferenssi. Paikka: Tukholma Teema: Jäsenhankinta, järjestäytyminen ja jäsenten pysyminen järjestössä....
Lisää tapahtumia