Ajatuksia vuodesta 2012

Hyvinvointiyhteiskunnassa työssäkäyvien kysymykset olivat viime vuoden aikana yhtä ajankohtaisia kuin edellisena vuonna. Otettiin käyttöön eri suoritusmmalleja, joiden avulla kansalaisille tarjotaan parhaat palvelut. Käy kuitenkin ilmi, että järjestelmillä on vaihteleva laatu.Eletään maailmassa, jossa pelvelut ulkoistetaan entistä enemmän kansainvälisille tuottajille. Verorahojen päätöksentekijät tekevät hankinnat ja noudattavat sääntelyjärjestelmä, joka on muodostettu ylivaltiollisella tasolla. On se ymmärrettävä jos yksityisen työntekijän mielestä vaikuttavuus omaan arkeensa ei ole kovin suuri.

Uusia jäseniä liittyy

Onko jäsenyys liittoihin entistä tärkeämpi kuin koskaan? Vaikka eläköityminen on suuri jokaisessa pohjoismaassa, jäsenmäärä kasvaa ammattiliittoissa. Ruotsin Kommunalarbetarförbundetilla on 2000 enemmän jäsentä verrattu viime vuoteen.

Kansainvälisiä yhteyksiä

Olisimme hyvin yksinäisiä ilman yhteyksiä ympäröivien maiden kanssa. Pohjoismaisella pitkällä yhteistyöllä on suuri merkitys. Sitä paitsi on myös tärkeä pitää yhteyksiä eurooppalaisella ja globalilla tasolla, mistä aina opimme toisistamme. Vuosi 2013 odottaa ja meille se on erittäin kiinnostava!

Ajankohtaista

Konferenssin esitykset saatavilla

2025-03-27

Osallistujat ottivat aktiivisen roolin KPY-konferenssissa Kööpenhaminassa. Kiitos teille kaikille! Esitykset ovat saatavilla jäsensivuilta. Kirjautuminen oikealta reunalta.

25.3. – 26.3. 2025 Konferenssi Kööpenhaminassa

2025-03-21

Neljä ammattiliittoa osallistuvat Pohjoismaiseen konferenssiin 25.3.-26.3.2025. Konferenssin teemana on ”Uhkailu ja väkivalta työpaikalla”. Kaikki osallistujat ovat lämpimästi...

Konferenssit ja kokoukset 2025

2024-10-30

Vuoden 2025 tapahtumat ja kokoukset ovat nyt merkitty kalenteriin. ””Kalenteri”-otsikon alta löytyy tarkemmat tiedot.

Antoisat päivät Oslossa!

2024-10-18

Ravitsemis- ja puhtausalan konferenssin aineistoon pääsee kirjautumalla jäsensivuille. Löydät esityksiä, esitteitä, ja muistiinpanoja joidenkin ryhmien keskusteluista. Kirjautuminen...

Ravitsemis- ja puhtausalan tulevaisuus

2024-09-30

Pandemiat ja ilmastonmuutokset vaikuttavat ravitsemis- ja puhtausalan työntekijöiden arkeen. Millaisia kokemuksia Pohjoismaiden työntekijöillä on tästä? Tervetuloa KNS-konferenssiin...
Vanhempia kirjoituksia

Kalenteri

KOKOUKSET JA KONFERENSSIT 2025 27.5.2025 Kello 9.00-14.00 KPY hallitus. Paikka: Kööpenhamina Yhteinen illallinen 26.5. 26.-27.6.2025 KPY:n Edustajakokous...
Lisää tapahtumia